Kuka mistäkin suunnasta tulleena unihiekat vielä silmänurkassa kokoonnuimme Helsinki-Vantaan lentoasemalle suuntanamme Italia, ja siellä tarkemmin Milano. Matkanjohtaja jakoi Björk&Boströmiltä ajallaan saamansa liput ja voucherit matkalaisille putsaten näin kätensä kaikesta tulevasta vastuusta. Maailmaa pyörittävä terve ansioon, osaamiseen ja työhön perustuva epätasa-arvo mahdollisti niiden mukavamman matkustamisen, jotka siitä olivat valmiit maksamaan. Osa porukasta kun suuntasi business-luokan matkustajina Finnairin loungeen kuohuviinille ekonomiluokkalaisten särpiessä kieli poskessa normaalin joka-aamuisen Dom Perignoninsa siihen erikseen rahvaalle tarkoitetussa samppanjabaarissa.
Päästyämme Malpensan kansainväliselle lentokentälle kuljetti lombardialainen tilataksiyrittäjä meidät suorinta tietä hotellille rapialla satasella. Nopeusmittarissa löytyi sitten isompi lukema, ja turvavälin olisi motarilla voinut mitata sivuikkunasta viivottimella, jos olisi koukistanut kättään riittävästi. Suomeenkin rantautunut taksikyytien huutokauppa oli voimissaan ja helppoheikkimäinen hinnoittelu kukoisti toreilla ja aitovierillä.
Hotel Ibis Centroon saavuttuamme saimme kuulla hotellin olevan täynnä, mutta että se ei ehkä ole ihan niin täynnä, mikäli taskuistamme löytyisi 15 euroa / huone ja suostuisimme siitä tiskin takana päivystävän viehättävän alkuasukasneitosen pyynnöstä luopumaan. Kaivettuamme kuvettamme saimme kukin etuajassa huoneen ja siihen avainkortin. Saada asiakas luopumaan rahoistaan hymy huulilla, siinä SE taito! Hätätapauksessa muutkin ilmeet toki käyvät.
Turvauduttuamme neuvoa-antavaan kansanäänestykseen hotellin baarissa päätimme suunnata heti San Sirolle, joka sijaitsi parinkymmenen minuutin hurjastelun päässä majapaikastamme. Upea auringonpaiste kruunasi stadionkierroksen. Museo pysyi suljettuna ja päättelimmekin sen olevan paikallisen intertotoseuran kosto meikäläisille taannoisesta kotitappiosta jokunen vuosikymmen sitten.
Stadionin kauppa riehaannutti sitten naisväen tekemään ostoksia. Matkanjohtaja löysi vanhasta muistista ammoisilta retkiltään tutun kuppilan ihan stadionin nurkalta viestittäen muulle ryhmälle kylmää janojuomaa pulppuavan keitaan löytyneen betoniviidakosta. Harvoin jos koskaan on keski-ikäisten, ja sen jo hetki sitten ylittäneiden herrasmiesten nähty ohittavan viereisen laukkaradan karva-opelit sellaisella innolla tahdistimen käämien hehkuessa taatusti punaisena!
Lauantain auringonpaiste oli vaihtunut pilvipoutaan ja muutama pisarakin ripeksi sokerista tehtyjen kauhuksi. Niinpä seurueemme oli yllättävästä vapaudestaan riehaantuneena lähtenyt omin päin kaupungille ostamaan sadetakkeja päästyään karkuun matkanjohtajan valvovan silmän alta.
Koltuille tuli tosin hintaa, sillä paikallinen carabinieri sakotti karkulaisia raitiovaunun luvattomasta käytöstä. Näin, vaikka liput löytyivät asianmukaisesti maksettuina taskusta. Ainoastaan tikettien leimaaminen oli unohtunut. Ryhmämme katsoikin ostaneensa kyseisen kulkupelin Lombardian liikennelaitokselta sopuhintaan.
Jos edellisellä reissulla saapasmaahan oli tarjolla illallinen itse Paavin käyttämässä Michelin-tähden ravintolassa, oli otos pierluigien maailmankuulusta keittotaidosta tällä kertaa vähintäänkin edellisen vastakohta. Nälkä kun yllätti ryhmämme keskellä siestaa, eikä yksikään ruoaksi luokiteltavaa purtavaa tarjoava kuppila ollut auki.
Niinpä saimme kulmabaarissa eteemme jäljittelemättömät pakastepizzat purkkitonnikalalla ryyditettynä. Onneksi limoncello oli lähes yhtä viileää pizzan irvikuvan kanssa. Pöytävaraus samaan paikkaan maanantaille ei saanut kannatusta. Olisi vaan kannattanut mennä naapurihotellin (kuvassa) ravintolaan. Väliin jäi, kun osa porukasta ilmoitti pitävänsä enemmän suolaisesta puurosta.
Itse ottelu pelattiin iltapelinä koko kaupungin ollessa sekaisin jännityksestä. Kiihkeä tunnelma oli aistittavissa kaikkialla. Suurin ero seurajoukkuepeleistä kuuluisimpaan, El Clasicoon, on turistien puuttuminen katsomosta. Näin tunnelataus stadionilla on vielä luokkaa yli espanjalaisjättien taiston, vaikka tasollisesti jälkeen jäädäänkin.
Meillä oli turvallisuussyistä privaattikuljetus kumpaankin suuntaan. Ratkaisu osoittautui hyväksi. San Siro oli tupaten täynnä 80 000 ihmisen tungeksiessa levottomasti paikkojaan hakien. Itse ottelussa vierasjoukkue Internazionale meni johtoon kolmen minuutin kohdalla Matias Vecinon lauottua pallon maalin kattoon ohi maalissaan kontanneen Donnarumman. Lisää kylmää vettä kotijoukkueen niskaan tuli 51. minuutilla Stefan de Vrijn venytettyä AC Milanin maaliverkkoa näyttävällä puskulla.
Tässä vaiheessa AC Milanin faniryhmä Curva Sudissa sai tarpeekseen. Pommit paukkuivat, valot välkkyivät ja savu verhosi stadionin. Kotijoukkue ryhdistäytyikin kaventaen Tiemoue Bakayokon upealla puskumaalilla. Selvästi paremmin pelannut Inter osui kuitenkin neljä minuuttia myöhemmin Lautaro Martinezin rankkarilla, eikä Mateo Musacchion tekemä Milanin 2-3 -kavennus enää riittänyt tuomaan isäntiä mukaan taisteluun voitosta. Kaikkiaan erinomainen jalkapallo-ottelu, ja tapahtumana ehkä paras Tepsiläisten reissuilla nähty, ja se on aika paljon sanottu se! Pisteet siis vieraille maalein 2-3.
Maanantaina väki heräili ankeaan todellisuuteen huoneenluovutuksen merkeissä. Tilannetta ei auttanut se, että normaalisti korkeatasoinen hotelliaamiainen oli tässä majoituslaitoksessa lähinnä munakokkelia ja appelsiinimehua. Osa seurueestamme löysikin vielä itsensä lounaalta Osteria Mamma Rosasta, joka olennaisesti helpotti kohta alkavan kotimatkan rasitusta.
Finski räpytteli sitten tutun turvallisesti kotiin ja purki arvokkaan lastinsa Seutulassa. Jäsen Timo oli tilannut koppavan kyydin Turusta, sillä meitä vastassa oli musta tilataksi TPS:n merkein varustettuna. Erityiskiitos siis jäsen Timolle kuljetuksesta Helsinki-Vantaalta takaisin sivistykseen ja taas kerran kaikille matkalaisille hauskasta matkaseurasta.
EW