Seuratyöntekijät ja vapaaehtoiset takaisin koulunpenkille

Seuratoiminnassa löytää aina, jos ei nyt uutta, niin ainakin päivitettävää ja muutenkin kokeilemisen arvoista, vaikka olisi jo pitkäänkin ollut mukana. Omalta osaltani oivallus syntyi seuraorganisaatiomme suositeltua Lounais-Suomen Liikunnan ja Urheilun, tuttavallisemmin LiikU:n rajattomia seurakoulutuksia palkallisille ja vapaaehtoisille vastuunkantajille koko tehtäväkentän laajuudelta.

Menin kiinnostuneena Naantalin lukion auditorioon kuuntelemaan vanhan TPS-sotaratsun, Kari Ekmanin, ansiokasta esitystä urheiluseuran verotuksesta ja innostuin. Samalla huomasin, että aika oli joissakin asioissa ajanut tiedoistani ohi, ja oli todella hyödyllistä päivittää ne ajan tasalle.

Viisastuneena päätin ilmoittautua vielä rajattomaan seurakoulutukseen koskien urheiluseuran hallintoa ja vielä lisäksi Raumalla Satakunnan alueella pidettyyn tilaisuuteen aiheenaan urheiluseuran viestintä. Voin sanoa, että jokainen esitys herätti ajatuksia ja sai aikaan keskustelua mukana olleiden kesken. Kannatti nähdä vaiva ja mennä ei vain kuuntelemaan, vaan osallistumaan keskusteluun.

Nuo tilaisuuksissa käydyt keskustelut olivat arvokkaita, sillä ne avasivat uusia ovia ja ikkunoita. Asiat kun voi tehdä toisellakin tavalla, johon on itse tottunut ja vieläpä paremmin. Urheiluseuran toiminnassa aktiivisesti mukana olevana olen siis selkeästi hyötynyt tarjotusta palvelusta. Niin samalla tietysti organisaatio, jota saan olla palvelemassa.

Hyvää olivat myös suorat keskustelut seurakoulutuksesta vastaavien tahojen kanssa. Tulen osaltani jatkamaan näihin jäsenille maksuttomiin tapahtumiin osallistumista aina, kun aikaa ja sopiva aihe löytyy. Suosittelen lämpimästi sanottuja palveluja käytettäväksi niin meillä Tepsissä, kuin muillekin seuratoimijoille. Koskaan ei ole liian vanha tai fiksu oppimaan uutta.

Eero Wallin