Imperiumin vatsaisku – loppunäytös ilman näytelmää

UEFA näytti hauista ja iski uuden Superliigan seuroja suoraan palleaan. Housupyykkiä tuli. Ulkoinen paine ja varsinkin englantilaisten fanien kannanotot ratkaisivat lopullisesti uudistuksen kohtalon vain parissa päivässä. Boris Johnson tunsi sakkinsa. Ei kannata ryhtyä väittelemään raivostuneen brittifanin kanssa juuri Fish&Chips –annoksen suolaisuutta vaativammasta aiheesta. Nähtäväksi jää, mitä ”kapinallisille” tapahtuu. Case closed – tai sitten ei.

Ymmärrän edelleenkin mainiosti tuottojen todellisten hankkijoiden aivan oikeutetun halun saada suurempi osuus yhteisölle ansaitsemastaan potista. Niin myös urheilullisesti selkeästi tasokkaamman ja mielenkiintoisemman sarjan tarpeen Euroopan jalkapallon huipulle. Miettikääpä, missä Manchester City olisi ilman nykyistä rahoitusta? Entä Chelsea tai PSG? Kaikkia on haukuttu muovisiksi, mutta niiden pelit kiinnostavat silti pelaajien taitotason takia.

Tiedän olevani ajatuksineni vähemmistössä, systeemistä hyötyjiä kun on paljon ja laskun maksajia muutama. Juuri se hämärtää asetelman vääristyneisyyttä. Ainakin tapahtuneesta pitäisi ottaa oppi mukaan. Syyt ja seuraukset eivät toivottavasti mene sekaisin. Olkoonkin, että Superliigan lanseeraus oli amatöörimäisesti, jopa tökerösti toteutettu näytelmä, josta sukeutui irvokas farssi. UEFA:n valtakunnassa siis kaikki hyvin, kun futisraha virtaa edelleen ”oikeisiin” taskuihin – vai onko sittenkään?

Eero Wallin