Hyvää tarkoittavat ”oppimestarit” keilahallissa

Kuskasin rouvan Kupittaan Keilahalliin keilaamaan satunnaisella vuorolla ystävättärensa kanssa puolentoista vuoden tauon jälkeen. Molemmat olivat innoissaan paluusta harrasteensa pariin pitkän pakkoloman vihdoin päättyessä. Kummankin heittokäsi oli tietysti hieman ruosteessa sattuneesta syystä.

Paikalla oli pieni joukko vanhempia herrasmiehiä, joista yksi tuli heitä ystävällisesti tervehtimään antaen samalla muutaman vinkin heittojen onnistumiseksi. Vartin päästä tästä vuorossa oli rouville tuntematon ”oppimestari”, jolla tuntui olevan paljon asiantuntemusta jaettavaksi asti. Rouvien ajatukset aiheesta erinomaisesti tuntien toin herralle ystävällisesti julki pyynnön antaa heidän keilata rauhassa. Palautteena oli jupinaa turkulaisten tavoista tyyliin ”mää sentään olen valmentanut…”.

On luonnollisesti mukavaa, kun tutut tulevat tervehtimään. Sen sijaan on häiritsevää, että tuntemattomat ”oppimestarit” oma-aloitteisesti ja pyytämättä neuvovat kukin tekemään hieman eri tavalla. Näin siis rautalangasta vääntäen.

Tietopohjaisesti voin sanoa, että ainakin yksi lupaava nuori naiskeilaaja on seurassamme lopettanut harrasteensa tultuaan jatkuvasti häirityksi ulkopuolisten ”oppimestarien” taholta. Sekalaisten ohjeiden ja suoranaisen häirinnän ristitulessa keilaamisesta katosi nautinto.

Ja vielä siunatuksi lopuksi.

Lämmin kiitos arvokkaasta työstäsi, jos olet neuvomasi keilaajan oman seuran työntekijä! Ole myös hallilla sellaiseksi tunnistettavissa muutenkin kuin naamapassilla. Jos et ole, kiitos kun annat toisillekin mahdollisuuden harrastaa kaikessa rauhassa. Näin varsinkin, jos olet itsekin harrastaja, vaikka kokeneempikin.

Kokemattomilla keilaajilla on varmasti asiantuntevaa valmennusta saatavana ilman, että heitä hyvää tarkoittavien ja asioihin puuttujien toimesta tavan takaa häiritään. Ainakin naisia asia tuntuu koskevan. He osaavat varmasti pyytää apua niin tarpeelliseksi katsoessaan. Jätetään siis asia heidän omaan harkintaansa.

Eero Wallin

Kirjoittaja on Tepsiläiset ry:n kunniapuheenjohtaja ja TPS Keilaajat ry:n hallituksen jäsen