Vintiltä tai antikasta löytynyttä Vol. 4

Alkuperäinen Karin jääkiekkoaiheinen piirros

Nerokas poliittinen pilapiirtäjä ja virtuoosimainen sanankäyttäjä, professori Kari Suomalainen teki yli nelikymmenvuotisen uran Helsingin Sanomien palveluksessa vuosina 1948-1991. Suomalainen signeerasi piirroksensa ytimekkäästi nimellä Kari. Hän myi osan piirroksistaan halullisille ostajille, usein piirrosten aiheena olleille poliitikoille, virkamiehille tai muutoin mielestään sopiville asiakkaille.

Urheilu oli harvakseltaan Karin piirrosten aiheena. Jääkiekosta tulee mieleen kaksi lajia sivuavaa piirrosta. Vuoden 1974 MM-kisojen dopingskandaalien innoittamana tehty suomalais-ruotsalainen kisakypärä, jonka mallina on potta, jossa lukee efedrin.

Tämän lisäksi tunnetaan ainakin toinen piirros. Tosin jääkiekko on tässä valjastettu laveastikin tulkiten vain sivurooliin poliittisen leukailun ollessa jutun pihvi. Piirros on julkaistu Hesarissa eduskuntavaalien jälkimainingeissa 21.4.1979 ennen Mauno Koiviston II hallituksen nimittämistä. Kuvassa tuomariksi puettu presidentti Urho Kekkonen ohjaa Kokoomusta markkeeraavaa kypäräpäistä pappia rangaistusaitioon. Taustalla tuomiota kentällä juhlivat Kepun, SKDL:n ja SDP:n pelaajiksi puetut hahmot. Jäähyaitiossa odottaa oppositiossa jatkamaan joutuvaa Kokoomusta hämähäkki verkkoineen.

Kuvatekstinä on; ”Jaaha, takaisin vanhaan mukavaan jäähyaitioon. Kärsiskö kysyä, kuinka moneksi vuodeksi?”

Edesmennyt isäni osti suoraan Karilta nyt esiteltävän piirroksen. Muistan hänen kertoneen suurena viskin ystävänä tunnetun Karin irvailleen sitoneensa piirrostensa myyntihinnan Alkon tuotteiden hintoihin. Piirros on ollut työhuoneeni seinällä kaikkiaan vuosikymmenten ajan, vaan esiteltäköön tässä yhteydessä vanhaan romppeeseen passelisti kuuluvana kuriositeettina.

Eero Wallin