Anne Karnakoski tuli mukaan tiimiin klubiemännäksi vuonna 2015. Hyvin hoidettu tehtävä poiki hallituksen jäsenyyden kesällä 2017. Annen vastuualueena on erityisesti jäsenhankinta Gatorade Centerissä HC TPS:n ottelutapahtumissa. Lisäksi hän kuuluu kotimaan toimintaamme kehittävään työryhmään.
Anne on korvaamaton tapahtumissamme niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Annen kaltaisen joukkuepelaajan haluaisi jokainen valmentaja, sillä hänelle voi antaa minkä tahansa tehtävän tietäen sen tulevan moitteettomasti hoidetuksi.
Sosiaalisena ihmisenä aina iloinen ja positiivinen Anne on erinomainen vahvistus joukkueeseemme!
Anne valittiin yhdistyksen vuoden jäseneksi, eli Tepsiläiseksi 2017 yhdessä Niina Wallinin kanssa (Team An-Ni). Yhdistyksen hopeisen ansiolevykkeen hän sai vuonna 2019 ja Lounais-Suomen Liikunnan ja Urheilun hopeisen ansiomerkin 2023.