TPS Salibandy ry:n puheenjohtaja Kalle Hirvisuon tervehdys Tepsiläisille

Lämpimästi tervetuloa viettämään pikkujouluanne jäsenetupeliinne, naisten edustusjoukkueen otteluumme TPS-EräViikingit 29.11.2025 Kupittaan Palloiluhallille.

Etukäteen kiitokset jo Niinalle ja Eerolle tapahtuman järjestämisestä.

Naisten joukkue on tälläkin kaudella menestynyt mainiosti. Nyt kun takana 10 ottelua olemme sarjakärjessä. 1 tappio ja yksi pistemenetys, joten pisteitä tällä hetkellä 26.

Mestaruustaistoon, aiemmin sarjaa hallinneiden Classicin ja TPS:n lisäksi, ovat ilmoittautuneet juuri juhlapäivän vastus Eräviikingit sekä SB-Pro Nurmijärveltä SSRA, Rankat Ankat Oulusta. SSRS on juuri se vastus, joka aiheutti Tepsin ainoan varsinaisen peliajan tappion. Näin ollen voisi ajatella, että naisten F-Liiga on, ainakin kärjen osalta hieman leventynyt ja kehittynyt näin ollen oikeaan suuntaan.

MM-kisat Tsekin Ostravassa ja Brnossa 6-14-12.2025

Tepsistä kisajoukkueeseen ruotsalainen päävalmentaja Andreas Harnesk on valinnut kolme pelaajaa. Jenna Saarion sekä Pietilän siskokset Emilian ja Olivian. Lisäksi Tepsistä valittiin varapelaajiksi Veera Kuosmanen, Milla Granlund, Noora Isomäki sekä Henriikka Maikola.

Puolet kisajoukkueen pelaajista pelaavat Ruotsin pääsarjassa (10), 9 Suomen F-liigassa ja 1 Sveitsissä pelaava. TPS taustaisia ja aiemmin voitettujen 3 peräkkäisen mestaruuksien takuupelaajat ja nyttemmin Ruotsissa pelaavat Meri-Helmi Höynälä ja Milla Nordlund ovat luonnollisesti mukana joukkueessa.

Ottelun mielenkiintoisimmat seurattavat

En väitä itseäni ”sählyhörhöksi” tai minkään tasoiseksi asiantuntijaksi, mutta ehdotukseni ottelun mielenkiitoisimmiksi pelaajiksi (maajoukkueeseen valittujen lisäksi) ovat erittäin pirteitä otteita alkukauden otteluissa esittäneet:

Tepsin #9 Noora Isomäki, #54 Veera Kuosmanen, sekä #27 Milla Granlund. Lisäksi erityisen hyvän ja tehokkaan alkukauden pelannut #14 Janella Järvinen. Kuosmanen pistepörssissä sijalla 3 ja Janella Järvinen sijalla 4.

Ervistä voisi mainita ainakin pistepörssin sijoilla 5 ja 10 olevat #72 Iina Latvalan, sekä #31 Elina Hautojärven.

Ottelu on viimeinen ennen MM-kisataukoa ja odotamme erittäin jännittävää ja mielenkiitoista ottelua.

Niina on saamani tiedon mukaan järjestänyt tarjoilut VIP tilaamme ja juomia luonnollisesti ostettavissa baaristamme.

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA PIKKUJOULU OTTELUUN

KALLE HIRVISUO
TPS Salibandy ry

puheenjohtaja