TPS Keilaajien Kai Hildén Seniorikeilaajien Euroopan mestariksi Suomen paidassa

Ainaisjäsenemme Kai Hildén on kunnostautunut Helsingin Talin keilahallissa 21.-29. kesäkuuta pidetyissä Euroopan Seniorikeilaajien mestaruuskilpailuissa. Kaitsu saavutti single-osiossa EM-hopeaa ja voitti parinsa helsinkiläisen Kai Virtasen kanssa parikilpailun Euroopan mestaruuden.

Vaan annetaanpa mestarin itsensä kertoa;

 Kilpailut käynnistyivät osaltani heti juhannuksen jälkeen sunnuntaina single osiolla, jossa keilattiin kuusi sarjaa. Keilasin yli oman normaalitasoni ja keräsin pisteitä 1299, mikä antaa keskiarvoksi 216,5. Sillä heltisi toinen sija, kultaa voittaneelle Hollannin Fred Dingenoutsille hävisin 16 pistettä. Seuraavaksi oli vuorossa parikilpailu tiistaina 24.6. Tässä osiossa keilasin yhdessä helsinkiläisen Kai Virtasen kanssa. Yhteistuloksemme 2563 pistettä riitti voittoon ja näin saimme kuunnella Maamme-laulua palkintopallin keskimmäisellä korokkeella.

 Torstaina 26.6. vuorossa oli trio, jossa keilasin yhdessä helsinkiläisten Kai Virtasen ja Harri Uotilan kanssa. Tällä kertaa meistä kukaan ei päässyt omalle tasolleen ja sijoitus oli vasta 12. Trio-osion lievän epäonnistumisen myötä All eventsissä, johon lasketaan kaikkien kolmen osion pisteet yhteen, jäin neljänneksi, harmittavan kuuden pisteen päähän pronssista. All eventsin kuusi parasta pelasi vielä lauantaina 28.6. Masters-finaalin, jossa joka sarjan jälkeen aina heikoin putosi pois jatkosta. Tästä minulla ei suuren suuria odotuksia ollut, jokaisen osion alut olivat olleet minulle suhteellisen haastavia. Niin nytkin, keilasin turnauksen huonoimman sarjan alkuun ja näin putosin ensimmäisenä jatkosta.

 Kokonaisuutena kilpailut menivät yli oman odotusten. Tiesin, että pari- ja trio-kilpailuissa meillä olisi saumat mitaleille, mutta henkilökohtaista mitalia en kuvitellut saavuttavani, analysoi Hildén kokonaiskisan saldoa.

Tepsiläiset ry onnittelee lämpimästi Kaitsua huikeasta saavutuksesta!

Ohessa linkki kilpailuiden nettisivuille: https://www.seniorsbowling.eu/