Yhdistyksen tilinpäätös näyttää pientä plussaa, vaikka kotimaan tapahtumat toteutettiin jälleen alle omakustannushinnan, eikä ulkomaanmatkoista ollut tuloja. Tepsiläiset ry on vakavarainen ja kokonaan velaton.
Kulujakin on tiedossa. Kotisivumme joudutaan kuulemma uusimaan, kun hyvin toiminut systeemi vanhenee, eikä sitä enää vuodenvaihteesta ”tueta”. Ehjää siis korjataan, vaan takeita ei yhtä hyvästä saati paremmasta ole.
Yhdistys on läsnä Gatorade Centerissä klubiemäntiemme Annen ja Niinan voimin tälläkin kaudella. Opastus on edelleen kauttamme ennakkotilauksesta käytettävissä myös TPS-museossa sellaista tarvitseville. Käytännössä alkava kausi näyttää hyvin paljon edellisten kaltaiselta. Syyskauden jäsenetupeli on 30. lokakuuta pelattava TPS-Jukurit. Myös A-nuorten SM-Liigan kotiottelut ovat edelleen jäsenetupelejämme.
Hyvät henkilösuhteet naapuriseuroihin arvossaan
Olemme myös viritelleet kesän aikana jo ennestään erinomaisesti toimivaa yhteistyötä perinnetoiminnan saralla Rauman Lukon kanssa. Myös Porin Ässät on osoittanut mielenkiintoa asiaa kohtaan hallitustasolla, ja tarkoitus on saada aikaan konkreettista viimeistään kevätkauden aikana. Tästä lisää, kun kerrottavaa on.
Salibandyn osalta mahdollinen jatko selviää myöhemmin. Me olemme joka tapauksessa naisten liigajoukkueen takana. Tulemme vanhaan tapaan palkitsemaan naisten liigajoukkueen kauden aikana parhaiten kehittyneen oman kasvatin stipendillä riippumatta siitä, jatkuvatko jäsenetupelimme alkavalla kaudella.
Syksyn tapahtumamme ovat taas pitkälti loppuunmyytyjä. Lokakuun 12. päivän HIFK-TPS –matsireissulla on vielä muutaman paikan verran tilaa. HC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja Santtu Jokinen on muuten tulossa mukaan kertomaan kiekko-Tepsin tuoreimmat kuulumiset, joten varaa paikkasi matkalta, niin tiedät mitä Artukaisissa tuumitaan nykymenosta.
Muuten alkaa olla taas täyttä. Norjan hokireissu meni käsistä. Niin myös siipikekkerit ja ”pukkijuhlat”. Kaikkiaan siis mennään aika pitkälle vanhoilla ja hyväksi havaituilla urilla.
Antoisaa syksyä Tasavallan Parhaassa Seurassa!
Eero Wallin
puheenjohtaja
Tepsiläiset ry