Tepsiläiset ry:n hallitus kokoontui eilen 12. marraskuuta Olavin Krouvissa. Kokous oli syyskauden toinen ja paikalla olivat kaikki hallituksen jäsenet. Eero Wallin johti puhetta varapuheenjohtaja Johanna Henrikssonin toimiessa sihteerinä.
Yhdistyksen taloustilanne todettiin hyväksi. Huolta aiheuttaa luonnollisesti jääkiekon heikko menestys syyskaudella. Tämä vaikuttaa ihmisten kiinnostukseen seuraa kohtaan ja heijastuu näin myös meihin. Vaikutusmahdollisuutemme ovat asiassa vähintäänkin rajalliset.
Muutoin rutiiniluontoinen kokous keskusteli muun muassa kotisivujemme uusimisesta, juhlavuoden 2020 tulevista tapahtumista ja ansioituneiden palkitsemisesta.
Päätettiin, että alamme myydä vuoden 2020 jäsenyyttä sisällyttäen siihen loppuvuoden 2019 jäsenyyden. Olemme toimineet näin jo vuosien ajan, joten tässä ei ole mitään uutta.
Postilakon mahdollinen pitkittyminen saattaa hankaloittaa jäsenkirjeidemme postitusta tammikuussa. Toivottavasti sopuun päästään ennen tätä.