Tepsiläiset ry liittyi viime vuonna Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n jäseneksi ajatuksena saada paikallis- ja aluetasolla lisää arvokkaita kontakteja, löytää uusia toimintamalleja ja päästä osallistumaan laadukkaisiin koulutustilaisuuksiin. Erinomaisena esimerkkinä LiikU:n hienoista avauksista oli toukokuussa järjestetty PJ-klubin, eli seurojen puheenjohtajien ensimmäinen verkostotapaaminen. Kaiken takana on tarve löytää keskustelukumppaneita kehittääksemme toimintaamme ja palvellaksemme jäsenistöämme yhä paremmin.
Samaa yhteistä päämäärää palvelee nyt osaltani jäsenyys Suomen Urheilujohtajaseniorit ry:ssä. SUSe ry on valtakunnallisena ja kansainvälisenä toimijana erinomainen näyteikkuna urheilun päivänpolttaviin kysymyksiin. Siksi se on kaltaiselleni ruohonjuuritason toimijalle näköalapaikka verrattomasti suurempiin ympyröihin tottuneiden päätöksentekijöiden joukossa. Kärppien suuruuden luoja Juha Junno sanoi joskus, ettei ujo mies saa kaunista morsianta. Siispä on uskallettava avata uusia ovia. Se on kehityksen edellytys.
Näköaloja tarvitaan muuallekin kuin pyykkinarun yli omalle sisäpihalle. Sanomattakin on selvää, että nekin ovat tarpeen yhteistyön toivottavasti edelleen tiivistyessä seuran sisällä, vaan eivät yksinään riittäviä. Avaamme myös tulevaisuudessa sopivan tilaisuuden tullen lisää ikkunoita TPS:n ulkopuolelle hyödyntäen samalla suurella mielenkiinnolla uusia mahdollisuuksiamme. Tästä hyötyy niin jäsenistömme kuin isommassa kuvassa ideoiden ja uusien näkökulmien lisääntyessä yhteisömme.
Eero Wallin
Tepsiläiset ry
puheenjohtaja