Miten maa makaa

Suomen koronatilanne on kehittynyt odotusten mukaisesti. Sisäpalloilusarjat ovat uusimpien tartuntalukujen valossa vaarassa joutua katkolle. Inhorealistina en tosin muuta odottanutkaan. Tuntuu siltä, että maan korkein johto on leviämisvaiheessa ja hitaammatkin jepet jo kiihtymisvaiheessa touhua seuratessa. Olisi varmaan pitänyt pyytää Kiilin Lassen Olkussa vuosikausia talvehtinutta maskia lainaksi keväällä, kun omia ei sitten kaikille varastoissa vastoin kerrottua ollutkaan. Vaan eipähän tuosta juuri siksi olisi varmaan hyötyäkään ollut. Samalla logiikalla ei järjen käyttöä voi vastuullisille suositella. Puolustus se on kai sekin.

Kunniajäsenemme Hannu Jortikka otti kantaa Liigan tilanteeseen Iltalehden haastattelussa. Yhden tai useamman seuran poistuminen näyttämöltä taloudellisista syistä on hänen mukaansa relevantti skenaario. Paha on olla eri mieltä. Näin perusturkulaisittain negaation kautta sanottuna. Vaikeat ajat karsivat heikoimmat toimijat pois ja hyvä niin. Nostaa urheilullista tasoa ja tervehdyttää bisnestä, vaikka joku varmasti taas mielensä pahoittaakin. Eikä kannata luulla, etten ole selvillä oman seuramme tilasta. HC TPS:lla on vain satumainen onni kahden isosydämisen mesenaatin rahoittaessa toiminnan.

P.s. Timo Soinin uutisoitiin siirtyneen ”jäähdyttelemään” Mestikseen. Taso on juuri oikea. Onnea ja menestystä yhteistyölle.

Eero Wallin