Klaus Keskinen

  klaus_keskinen.jpgTyöt toivat Klaus ”Klasu” Keskisen Turkuun ja HC TPS Turku Oy:n palvelukseen vuonna 2000. Hän vastasi Turkuhallin lipunmyynnistä ja TPS Shopista kahdeksan vuoden ajan ollen mukana myös jääkiekon vuoden 2003 MM-kisojen organisaatiossa lipunmyyntivastaavana. Keskinen on ollut Tepsiläiset ry:n hallituksen jäsen vuodesta 2006 lähtien.

Yhdistyksen Vuoden TPS-teko 2005 -kunniakirjan saajaa luonnehdittiin osuvasti seuraavasti; ”Täysin mustavalkaistu ja parantunut porilainen. Tekee pyyteettä töitä Tepsin hyväksi saaden turhan vähän kiitosta työstään. Auttoi tuhansia kannattajia vuosien aikana.”

Keskiselle on myönnetty ansioistaan Turun Palloseura ry:n hopeinen ansiomerkki vuonna 2013. Tepsiläiset ry:n hopeisen ansiolevykkeen Klasu sai vuonna 2010 ja kultaisen ansiolevykkeen vuonna 2013. Yhdistyksen standaarin hän sai vuonna 2016.

Vuonna 2022 Keskinen sai Suomen Jääkiekkoliiton pronssisen ansiomerkin. Samana vuonna hänet palkittiin Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämällä Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansiomitalilla, ja 2023 hänelle ojennettiin Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n kultainen ansiomerkki #201.
Keskiselle on myönnetty Turun Palloseuran kultainen ansiomerkki numerolla #226.