TEPSILÄISET RY

Kesän tapahtumistamme ennen isompaa kyselyryysistä

Aurinko paistaa ja antaa viitteen tulevasta kesästä, vaikka lämpötilat vielä kalseita ovatkin. Talvisten joukkuelajien sarjat sulkenut ja jalkapallokauden alkua siirtänyt COVID-19 –virus näyttää Suomessa heikkenemisen merkkejä, tai ainakin ennusmerkit ensimmäisen aallon osalta ovat hyvät.  

Valtioneuvosto on linjannut, että maksimi henkilömäärä urheilutapahtumissa on 31. heinäkuuta asti alle 500 ihmistä sisältäen joukkueet, sekä ottelun järjestämiseen tarvittavat  toimi- ja turvahenkilöt. Siis parhaimmillaankin +400 katsojaa/ottelu.

Samalla viranomaiset, valtiovalta, sekä koti- ja ulkomaiset lääketieteen asiantuntijat varoittavat punakynällä alleviivaten, että vaara ei ole ohi. Viruksen pelätään voimistuvan uudelleen syksyyn mennessä.

Myös bussikuljetukset riskitekijä

Koko valmiiksi suunniteltu kesäohjelmamme meni siis roskakoriin. Vieraspelimatkat ovat käytännössä mahdottomia järjestää valtiovallan nykyisellä linjauksella. Emme tule järjestämään yhteiskuljetusta vaativia tapahtumia 31. heinäkuuta asti, ellei nykyisiä rajoituksia erikseen sitä ennen valtiovallan toimesta kumota.

Muiden tapahtumien kohdalla arvioimme tilanteen erikseen perustuen edelleen viranomaisten suosituksiin ja lääketieteen asiantuntijoiden näkemykseen, sekä tietysti omaan maalaisjärkeen. Tällä hetkellä ei tapahtumia ole suunnitteilla 31. heinäkuuta asti.

Terveys edellä mennään edelleen!