TEPSILÄISET RY

Kenttähenkilökunta kotimaassa ja ulkomailla

TPS LOGO.jpgYhdistys on tehnyt toimintansa alusta asti vieraspelimatkoja TPS:n jääkiekon vierasotteluihin. Jatkamme edelleen perinnettä ja järjestämme jäsenistöllemme matsireissuja kysynnän mukaan.

Olemme viime vuosina tukeneet rahallisesti matsireissujamme. Näin aktiiviset jäsenemme ovat hyötyneet vahvasta taloudellisesta tilanteestamme.

Uusimpana toimintamuotona ovat mukaan tulleet eri lajiemme ympärille rakennetut ulkomaanmatkat. Ne ovat nopeasti saavuttaneet suuren suosion jäsenistömme keskuudessa.

 

Klubiemännät 

Niina Wallin

IMG_0683 (2).JPGNiina vastaa klubiemäntien tiimin toiminnasta ja hän on yhdistyksen hallituksen jäsen. Hän on myös Tepsiläisten valokuvaaja vuodesta 2010. Lisäksi Niina on toiminut kotimaisissa illanvietoissamme ja ulkomaanmatkoillamme klubiemännän roolissa vuodesta 2011.

Wallinin perheen tehopakkaus on rekrytoinut Tepsiläisille uusia jäseniä vuodesta 2015 Gatorade Centerissä HC TPS:n ottelutapahtumissa. Toiminta laajenee vuonna 2018 käsittämään myös TPS:n salibandyn ottelutapahtumat.

 

 Anne Karnakoski

IMG_0682.JPGAnne tuli mukaan tiimiin syksyllä 2015. Hänen vastuualueenaan on jäsenhankinta erityisesti Turun Palloseuran eri lajien ottelutapahtumissa yhdessä Niinan kanssa. Anne on Tepsiläiset ry:n hallituksen jäsen. Anne on ollut pitkään mukana toiminnassamme aktiivijäsenenä ja omaa tietämyksen yhdistyksen toimintakulttuurista. Aina positiivinen ja sosiaalisesti lahjakas Anne on Tepsiläisille korvaamaton voimavara niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. 

 Kovasta arvostuksesta Ladyja ja heidän tekemäänsä työtä kohtaan kertoo, että Anne Karnakoski ja Niina Wallin (Team An-Ni) palkittiin tiiminä vuoden 2017 Tepsiläisen arvonimellä.

Tiia Hurme

Tiia H..jpg

Tiimimme sai kovan vahvistuksen huhtikuussa 2018, kun Tiia Hurme liittyi klubiemäntiemme joukkoon. Tiialla on kymmenen vuoden kokemus ammattimaisena taitoluisteluvalmentajana. Omastakin osaamisesta on näyttöä, sillä Tiia on lajin Suomen mestari ja kokemusta löytyy myös maajoukkueen talenttileiriltä.

Tiia työskentelee edelleen jääkiekon parissa luistelutekniikan valmentajana. Neljän vuoden kokemus valmennuksesta antaa perspektiiviä myös suhtautua jääkiekkojoukkueen arkeen. Juniorityö eri lajien välillä on erityisen lähellä Tiian sydäntä ja hän peräänkuuluttaakin yhteistyötä yli lajirajojen lahjakkaiden nuorten hyväksi.

Vuosia ulkomailla asuneena ja useita kieliä taitavana Tiia tulee olemaan korvaamaton apu myös ulkomaanmatkoillamme. Laajan ystäväpiirin jääurheilun parissa omaavana hän on paras mahdollinen valinta yhdistyksen somevastaavan tehtävään. Tiian käsiala alkaakin näkyä facebook-sivuillamme 1. toukokuuta 2018 lukien.