TEPSILÄISET RY

Rentoa viihtymistä kesäisessä Uudessakaupungissa

Teimme lauantaina 20. heinäkuuta onnistuneen ekskursion Uuteenkaupunkiin. Reissu myytiin – yllätys, yllätys – loppuun hujauksessa sen tultua markkinoille. Mukanamme olivat ensimmäistä kertaa myös yhteistyökumppanimme Danske Bankin sijoituspuolen osaajat Sari Saari ja Mikko Moilanen. Ajatuksena oli puhtaasti viihtyminen Tasavallan Parhaassa Seurassa ilman urheilullisia ambitioita. Välillä siis näinkin.

Sari ja Mikko toivat tullessaan kylmää kuohuviiniä, joka oli omiaan kohottamaan ennestään iloista tunnelmaa jo ennen kuin kuski käänsi bussin Hämeenkadulta kohti huimia seikkailuja. Sari oli avainhenkilö Danske Bankin lähtiessä mukaan yhteistyöhön kanssamme ja tuli mukaan tapahtumaamme vieläpä kesken kesälomansa. Kiitettävää omistautumista siis. Osallistujat antoivatkin molemmille ihan syystä raikuvat aplodit.

VASP 2019.jpegOhjelmassa oli vierailu Vakka-Suomen Panimoon ja tutustuminen sen uusiutuneisiin tiloihin, toimintaan ja tietysti tuotteisiin. Kävimme yhtiön edellisissä tiloissa vuosia sitten ja eteenpäin on menty vauhdilla. Oppaanamme oluen ihmeelliseen maailmaan toimi yhtiön toimitusjohtaja ja panimomestari Jani Vilpas, joka esitteli meille tuotantolaitoksen ja oluen valmistusprosessin eri vaiheet.

Vierailun kohokohta oli tietysti oluen maistelu, joka kirvoitti erilaisia mielipiteitä suuntaan jos toiseenkin. Tarjolla oli mielikuvituksellisiakin tuotteita aina pekonioluesta alkaen. Myyntitiskille muodostuikin melkoinen jono maistelun päätyttyä ja suosituimmat tuotteet löysivät tiensä mukaan bussiin. 

TPS Seniorien kunnioitettu puheenjohtaja ja ainaisjäsenemme Jyrki Aaltonen osoitti jälleen koeteltua kansalaiskuntoa kantamalla yhdistyksen ostokset autoon. Liekö takana ollut huoli luvatun tarjoilun unohtumisesta myymälään, vaiko päivittäisen treenin hoitaminen hyötyliikuntana. Kiitos avusta veljesyhdistyksen kollegalle joka tapauksessa.

Kakkutarjoilusta arvaamattomia seurauksia?

Seuraavaksi oli tarjolla lounas ravintola Pookissa. Meidät oli sijoitettu paraatipaikalle terassille. Syynä oli joko ryhmämme koko, tai sitten meidät eristettiin varmuuden vuoksi varoituksena muille. Valitkaa itse mieluisampi vaihtoehto. Tarjolla oli aivan erinomainen saaristolaispöytä, joka oli todellakin tutustumisen arvoinen. Hyvää oli ja riittävästi!

Jälkiruokapöytä sai sitten aikaan epäilyksiä. Aina avulias ”vanhempi mestarihuoltaja” mallia 1976, Reijo Hyökki kuskasi hyväsydämisenä ihmisenä Förin lailla kakkulautasia muille matkalaisille terassille. Vähitellen epäilykset kuitenkin heräsivät toimitusten hidastuessa ja Rekan hymyn levitessä samassa suhteessa kerman kanssa leukaperissä.

Saman mestarijoukkueemme ja Leijonien ex-kippari Seppo ”Pappa” Lindström, sekä matkanjohtaja arvioivat kieli poskessa veli-Rekan saaneen nyt niin paljon ”kakkua”, ettei siitä selviä kotona Pirjo-rouvan tuomioistuimessa ehdonalaisella. 

Kotimatkalla nautiskeltiin vielä yhdistyksen tarjoamista mustikkalonkeroista, jotka matkanjohtaja omavaltaisesti osti mukaan VASP:in kaupasta. Palasimme Turkuun sopivasti ennen TPS-Haka –pelin alkua, joten upeassa kesäsäässä jako tapahtui Olkun, jokilaivojen ja jalkapallo-ottelun välillä.

VASP 2019 3.jpeg

VASP 2019 2 (2).jpeg

 

 

 

 

 

 

 

 

Flika ja poja eri potretis. Kuvat Tepsiläisten hovipaparazzi Kooki.

Kiitos taas kerran kaikille hauskasta matkaseurasta!

 

EW