TEPSILÄISET RY

Maalaisjärkeilyä Milanon derbyn pelipäivästä

Kevään jalkapallomatkamme Milanoon on herättänyt mielenkiintoa ja samalla kysymyksiä. Lähinnä kysymykset ovat liittyneet ottelun pelipäivään. Sen verran taustoja ajatustyön pohjaksi, että AC Milan – FC  Inter on merkitty Serie A:n otteluohjelmaan pelattavaksi San Sirolla sunnuntaina 17. maaliskuuta kello 21.30. Ottelupäivää ei ole kuitenkaan vielä vahvistettu. Tämä on täysin normaali käytäntö ja koskee myös kierroksen muita otteluita siinä kun aiempiakin ottelukierroksia.

Isäntäjoukkue AC Milanin osalta pelipäivä ei tuota ongelmia. Sen sijaan Inter mitä luultavimmin pelaa Eurooppa Liigaa vielä torstaina 14. maaliskuuta, sillä todennäköisyys sen jatkamisesta helmikuussa Rapid Wieniä vastaan on suuri. Arvonta jatkoon menneiden osalta seuraavalle kierrokselle suoritetaan 22. helmikuuta ja kierroksen ottelut pelataan siis 7. ja 14. maaliskuuta. Tämän toteutuessa eivät perjantai ja lauantai olisi pelipäiviä derbylle. 

Lisäksi Italia pelaa Udinessa EM-karsintaottelun Suomea vastaan lauantaina 23. maaliskuuta, eikä taatusti jätä mitään sattuman varaan viime kesän MM-katastrofin jälkeen. Mahdolliset maajoukkuemiehet siis tarvitaan Azzurrin käyttöön niin pian kuin mahdollista.

Näin on todennäköistä, että ottelun pelipäivä on ilmoitettu sunnuntai 17.3. tai vähemmän todennäköisesti maanantai 18.3.,joka myös on Serie A:ssa pelipäivä. Näin siis sitoumuksetta maalaisjärjellä ajateltuna ja päätöksenteon tueksi reissuun tarvittavia lomapäiviä, lentoa ja hotellimajoitusta pähkäiltäessä.