TEPSILÄISET RY

Kaapo Kakko Tepsiläinen 2019

IMG_1651 (3).JPGTepsiläiset ry:n hallitus on nimennyt Kaapo Kakon yhdistyksen vuoden jäseneksi, Tepsiläiseksi 2019. Kakko seuraa yhtenä Turun Palloseuran soihdunkantajana jatkumoa, jossa ovat mukana seuran nykyisistä aktiivipelaajista Mikko Koivu, Mikko Rantanen ja Lukas Hradecky.

Kakon kevät tulee olemaan todella kiireistä aikaa MM-kisaleirityksen ja tulevien kisojen, sekä massiivisen mediahuomion myötä. TPS:n kruununjalokiven kiireet eivät ainakaan helpota. 

Puheenjohtaja Eero Wallin evästi Kakkoa kehotuksella nauttia joka hetkestä. Nuori supertalentti vastasi kiittäen saamastaan huomionosoituksesta ja ottavansa sen vastaan suurella arvostuksella.

Kuvassa Tepsiläisten kunniapuheenjohtaja Seppo Verronen luovuttaa valinnasta kertovan kunniakirjan Kaapolle. 

Vuoden jäsenen arvonimi on myönnetty menestyneelle urheilijalle tai ansioituneelle toimihenkilölle vuodesta 2012 lähtien. Ensimmäisenä kunnian sai Petteri Nummelin.