TEPSILÄISET RY

 

  Ilves-kolli yrittää pelastaa sarjapisteitä jäämästä aaltoihin sisämaalaisittain "kovassa kelissä."
  Kauhistuneiden tampesterilaisten mukaan kyseessä oli hellanlettas-luokan trooppinen tsunami.

Tamperelainen vesivahinko - ilvesläiset ”merihädässä”

Ilta-Sanomat uutisoi näyttävästi, että Ilvestä kannattavia ystäviämme kuljettanut sisävesikaleeri m/s Tampere kärsi vesivahingon Akaan Pyhäjärven suunnalla palatessaan voitokkaalta vieraspelireissulta Hämeenlinnasta. Tarinalle saatiin tamperelainen versio happy endingistä, kun m/s Tampere on nyttemmin saatu irti karilta kolmannella yrittämällä jonkun ulkopuolisen neuvottua kipparia panemaan pakki päälle. Keinoa olisi kuuleman mukaan yritetty jo aiemmin, mutta matkustajien joukossa ei ollut yhtään puolustajaa.

Luotettavalta taholta saamamme tiedon mukaan onnettomuustutkintalautakunnan alustava arvio on, että yllättävä karilleajo tapahtui kantavuuden ylittymisen takia. Kapteeni ei osannut arvioida kaislakiitäjänsä kantokykyä uudessa tilanteessa. m/s Tampere kun ei ole ennen kuljettanut Ilveksen vieraspelimatkoilla mukanaan kolmea sarjapistettä. 

Valokuvat diplomiin käteisellä  

Emme kyseenalaista kapteenin pätevyyttä, mutta huomautamme, että tamperelainen merimieskoulutus on perinteisesti järjestetty perusteellisena viikonloppuversiona Impivaaran uimahallin matalassa päässä. 

Jokaiselle Krakenista ilman terapiaa selvinneelle jaetaan kuivat pelastusliivit, puhtaat uimahousut ja diplomi varustettuna valokuvalla kokelaasta Turun saaristossa onkimassa. Kuvat napsii käteismaksua vastaan vanhalla Zenitillään Airiston rannassa viehättävä koulutusassistentti Helmi.

Perämiehen paperit irtoavat edistyneemmille jatkokoulutuksessa katsomalla sunnuntaina Titanicin kerralla alusta loppuun. Mainoskatkoilla saa käydä vessassa.
Kippariksi pätevöityy, kun osaa lisäksi viheltää tunnarin lähes oikein.

Suolavettä tuliaisiksi

Hämäläisten koulutuksesta huolehtivat kansainvälisesti taidoistaan tunnetut virolaiset merimiehet. Kuonopilliartisti ja mahdollinen rumpali kipparikurssille kustannetaan EU:n rajattomasta monikulttuuribudjetista, mikäli halukas osaaja kumpaankin vaativaan tehtävään löytyy.

Jotta Pyhäjärven traagisilta tapahtumilta voidaan jatkossa välttyä, myös Turun kaupunki tukee hanketta maaseudun kehitysapuun kohdennetusta parkkirahastosta. Varmuutta rahoituksen jatkumisesta ei kuitenkaan ole valvonnan petettyä pahasti. Asiasta vastaava kaupunginjohtaja Minna Arve kun yllätettiin niinsanotusti pikkarit nilkoissa.

Kehotammekin mahdollisesti Tampereella vierailevia viemään tuliaisiksi kanisterillisen merivettä perinteisen viinipullon asemesta kehotuksella ottaa jalkakylpy saunan jälkeen. Näin totutamme sisämaalaiset ystävämme siedätyshoidon menetelmällä pärjäämään vesillä vielä ominkin avuin.

Summa summarum... maalaisten kannattaisi pysyä maalla.

 

Uutista päivitetty 1.10.2018