TEPSILÄISET RY

Hampuri vahvoilla syksyn jalkapallomatkan kohteeksi

HSV STADIUM.jpgTuskin olimme kotiutuneet Pietarista, kun jo kyselimme jäseniltämme turuilla, toreilla ja aitovierillä halukkuutta lähteä syksyllä taas maailmalle katsomaan jalkapalloa. Olemme nähneet Euroopan maaperällä käytännössä kaikki isot liigat ja parhaat seurajoukkueet, joten nyt oli aika tarkastella itse pullaa rusinoiden alla.

Suurimman suosion saavutti yleisesti Saksa ja erityisesti Hampuri. Perusteina lyhyt lento ja mukava kaupunki, ynnä tietysti tasokas jalkapallo ja hyvät fasiliteetit. Toinen sarjataso ei jäseniämme tuntunut haittaavan ja niin HSV kuin St.Paulikin kelpasivat. Kuvassa oleva HSV:n Volksparkstadion vetää 57 000 katsojaa, ja kaupungin infra toimii kuljetusten osalta kiitettävästi.

Kun ero toisena vaihtoehtona tyrkyllä olleeseen Skotlantiin oli selkeä, ratkesi homma Saksan hyväksi jo kättelyssä. Sumusaaret tuntuvat saavuttaneen jonkinlaisen kyllästymispisteen ja jäsenemme kokevat saavansa enemmän vastinetta muualla.

Nyt sitten jäämme odottamaan tarjouksia eri palveluntarjoajilta. Perästä kuuluu, kun saamme tarjouksia vastuullisilta matkanjärjestäjiltä.