TEPSILÄISET RY

Syyskauden ohjelmarunko on valmis

Syyskauden ohjelmarunkomme löytyy nyt valmiina Tapahtumista. Ideana on, että jokaisen kuukauden aikana meillä on yksi isompi tapahtuma ja tarpeen mukaan täydentäviä ”ohjelmanumeroita”, ynnä jäsenetupelit päälle.

Olkun perinteiset jäsenillat jatkuvat perjantaina 15. syyskuuta, jolloin teemana ovat maukkaat ribsit. Muistamme samalla ansioituneita Tepsiläisiä ja mahdollisesti mukana on vieläpä yllätysvieras.

Lauantaina lokakuun 21. päivänä teemme vieraspelimatkan Hakametsään otteluun Ilves-TPS. Viime kaudella hyväksi havaittu ravintola Plevna on taas mukana. Samoin toivottavasti tampesterilainen ystävämme Ilves-Olli, joka lienee jo päässyt nauttimaan kesästä ilman vahvempaa lääkitystä saatuaan suureksi järkytyksekseen vuoden 1990 kultamitalin kaulaansa kera ilveksentaljan tultuaan kanssamme bussikyydillä Hakametsään Plevnasta.

Marraskuun 10.-13 päivinä tehtävä NHL-matkamme Tukholmaan otteluun Colorado Avalanche – Ottawa Senators myytiin loppuun heti sen tultua myyntiin jo alkukesästä. Lähtijöitä olisi piisannut, mutta lippukiintiömme koko verotti osallistujamäärää kovalla kädellä. Onneksi sentään saimme tilaisuuden lähteä katsomaan Rantasen Mikon edesottamuksia Isossa Liigassa näin melkein kotiovella.

Joulukuun 21. päivänä on sitten ohjelmassa Vesa-Matti Loirin joulukonsertti Turun Logomossa. Kiintiömme myytiin loppuun vilauksessa, vaikka meillä oli käytettävissämme edelliseen tapahtumaan nähden moninkertainen määrä lippuja.

Jäsenetupelit päivittyvät elokuun aikana  niin jalkapallon, jääkiekon kuin salibandynkin osalta. Kannattaa myös seurata Tapahtuma –osiotamme säännöllisesti, sillä jäseniltamme ja monet muut mukavat happenigit myydään useimmiten loppuun kauan ennen kuin en edes ehtivät etusivulle.